Jo jonkin verran elämän itseäni runnelleena  olen vakuuttunut siitä,  että ihminen ei voi muuttaa elämäänsä ilman jonkinlaista mullistusta elämässään, joka aiheuttaa jonkinlaisen ahaa elämyksen.  Tai ainakin se on hyvin vaikeaa ilman, ihminen kun on mukavuuden haluinen ja laiska olento. Jo monet arjen tapahtumatkin todistavat asian. 

Esim.  Parisuhteessa tulee riitaa, vaikka vain siitä, että mies jättää sukkiaan keskelle lattiaa lojumaan. Mitätön asia sinänsä ja naisen nalkutus sekä pyynnöt korjata asia kaikuu pitkälti kuuroille korville. Mies ei korjaa asiaa ainakaan pysyvästi, vaikka asia ei paljon vaatisikaan. Mutta jos sydänkäpynen kerran vaikka yöllä kaatuisikin niihin sukkiin, mistä seuraisi sairaala reissu. Mies todennäköisesti säikähtäisi niin pahoin ja ymmärtäisi naisen pointit kerätä sukkansa lattialta. Vai jättäisitkö sinä muka tämän jälkeen keräämättä?

Tämä nyt oli hyvin arkinen esimerkki, ja yleensä ne heräämiset koetaan paljon isompien mullistusten kautta. Läheisen kuolema, avioero, työttömyys, onnettomuus, rakastuminen yms...  Itse olen kerran elämässäni kokenut tälläisen totaallisen heräämisen joka on vaikuttanut elämääni ja arvoihini.

Tämä herääminen tapahtui läheiseni, veljeni, kuoltua. Siitä seuranneet asiat ja tunteet ovat hyvin pitkälti muokanneet elämääni niin negatiivisesti kuin positiivisestikin. Kasvoin henkisesti nopeasti ja kypsyin ikäisiäni nopeammin, mitä ilman en uskoisi että elämäni miehellä ja minulla olisi ikäerostamme johtuen muuten ollut mitään yhteistä ja siten meillä ei olisi myöskään yhteistä tulevaisuuttamme nyt edessä. Toisaalta tapaus ja nopea kasvu aiheuttivat myös yksinäisyyttä ja kuulumattomuuden tunnetta. Kaikista veljeni kuolemaa seuranneista ikävistäkin asioista voin kuitenkin lopuksi todeta seuranneen vain hyvää. Ennen kaikkea voin todeta kasvaneeni hyväksi ihmiseksi!  Vaikka kärsinkin jonkun verran yksinäisyydestä voin todeta olevani hyvä ystävä, oikeudenmukainen muita kohtaan sekä käyttäytyväni muita kohtaan kuten toivoisin heidän itseäni kohtelevan. Inhimmilisiä virheitä unohtamatta mutta kuitenkin. Minä olen saavuttanut tuollaisen käytöksen vaatimat arvot jo 20-vuotiaaksi mennessä, kun useilla siihen menee lähes koko elämä.

Mahtavaa eikö totta? Kyllä, mutta miten koverrat sen ihmisen kovaan kalloon niin, ettei hän pääse sitä aina välillä unohtamaan ja siten jää muiden ihmisten jyräämäksi? Tiedän tehneeni parhaani, silti saaneeni haukkuja, soimaan itseäni jne..  Eli kärsin ylikiltteydestä ja/tai itseluottamuksen puutteesta. Tämä on yksi asia mihin aion hakea muutosta tällä projektillani.

Muutosta olen hakenut jo usein aiemminkin, enemmän tai vähemmän onnistuen. Mutta nyt näen sen elämääni mullistavan tilaisuuden tulleen, kun olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle, missä voin aloittaa elämäni niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Niin mikäli suon sille mahdollisuuden.

 Koska musiikki ja lyriikka on minulle hyvää terapiaa, tulee blogini sisältämään aina silloin tällöin linkkejä kappaleisiin jotka sivuavat aiheitani. Tässä ensimmäinen, vaikka sopivia olisi ollut vaikka kuinka monia:

http://www.youtube.com/watch?v=gM72e0gjvDs&feature=related ala Yö